Päätinpä tässä perustaa uuden blogin, joka toimii jatkossa paikkana, jonne voin suodattaa sensuroimatta kaiken paskan, jota elämäni sisältää.

Jospa aloittaisin kertomalla hieman itsestäni.

Olen 25+ ikäinen naispuolinen mielenterveyskuntoutuja jostakin päin armasta suomenmaatamme. Kamppaillut vakavien mielenterveysongelmien kanssa pikkulapsesta lähtien. Taustalla 9 vuotta jatkunut koulukiusaaminen, vaikeuksia ihmissuhteissa, vanhempien taholta koettu henkinen ja fyysinen väkivalta, keskivaikea masennus, sekamuotoinen persoonallisuushäiriö, toistuvat hallitsemattomat raivokohtaukset, aistiyliherkkyyksiä sekä kilpirauhasen vajaatoiminta. Kärsin myös selittämättömistä niveloireista.

Olen käynyt lukion, mutta ammattia mulla ei edelleenkään ole. Olen jättänyt 2 ammattikoulua kesken sekä lukuisia työharjoitteluita. Myös kuntouttavan työtoiminnan jätin kesken.

Tällä hetkellä olen lopullisesti syrjäytymässä työmarkkinoilta ja muustakin ns. normaalista elämästä. En jaksa enää uskoa parempaan huomiseen ja olen kurkkuani myöten täynnä kaikkea. Masennukseni, jota olen sairastanut yli 10 vuotta, on taas pahentunut enkä rehellisesti sanottuna tiedä, selviänkö tästä hengissä.

Käyn Kelan ja sossun kustantamassa psykoterapiassa kerran viikossa. Takana myös 6 vuotta kestänyt tiivis terapia nuorisopsykiatrian poliklinikalla vuosia sitten sekä tapaamisia erinäisten psykologien ja psykiatrien vastaanotoilla ja neljä vuotta jatkuneet säännölliset juttutuokiot psykiatrisen sairaanhoitajan luona, jotka loppuivat vuosi sitten aloitettuani nykyisen terapian.

Olen toisin sanoen tullut maksamaan ihan helvetisti tälle yhteiskunnalle. Minua on yritetty kuntouttaa koko aikuiselämäni, eikä se ole tuottanut tähän mennessä kummoisempaa tulosta. Vauriot ovat kai liian syviä korjattaviksi.

Tunnen syvää vihaa tätä yhteiskuntaa kohtaan, joka antoi sen kaiken tapahtua. Kiusaamisen ja vanhempien taholta koetun väkivallan. Kumpikin anteeksiantamattomia asioita.

Työkkäri on jo antanut periksi kanssani ja ehdottanut pysyvälle eläkkeelle hakeutumista. Se onkin tavoitteena jossain vaiheessa.

Mietin itsemurhaa päivittäin. Tunnen olevani umpikujassa, josta ei ole ulospääsyä. Silmukka kaulani ympärillä kiristyy päivä päivältä, enkä tiedä enää, mitä voisin tehdä, paitsi kuolla tai jatkaa samalla tavalla kuin ennenkin, mitä pääni ei enää yksinkertaisesti kestä. Elämäni on korjaamattomasti pilalla ja tulevaisuus on musta aukko vailla valoa.

En tiedä, miksi olen vielä elossa. Vanhempien takia kai. On mulla myös muutama kaverisuhde, joiden ansiosta sinnittelen. Ja en tiedä, kai mä toivon vielä jollain tavalla selviytyväni tästä ja voittavani masennuksen, tosin en tiedä, miten se voisi koskaan olla mahdollista.

Nämä sairaudet syö mua elävältä. Elämäni on täynnä kärsimystä ja joka helvetin päivä toivon, etten olisi syntynyt tai että elämäni olisi ihan toisenlaista. Että mä itse olisin toisenlainen, sillä vihaan kaikkea, mitä olen.

Ruma, tyhmä ja hullu. Siinä aika kattava tiivistelmä mun ominaisuuksistani, joiden ansiosta elämäni on mennyt enemmän ja vähemmän päin helvettiä pienestä pitäen. Älkääkä tulko inttämään, että liioittelen tai jtn. Nämä kaikki ominaisuudet ovat kiistattomia faktoja, jotka vain sattuvat olemaan osa mua ja piste. Olen ns. virallisesti diagnosoitu tapaus.

Tämä blogi on henkinen roskakorini, joka tulee sisältämään paljon mentaalioksennusta. Jätä lukematta, jos ei kiinnosta.